torstai 24. marraskuuta 2016
torstai 3. marraskuuta 2016
Suomen kivikausi.
Suomen kivikausi
Suomen kivikausi on esihistorian ajajnjakso, jolloin ei vielä hyödynetty metalleija. Se vallitsi suomessa noin vuosina 8600-1500eaa.Suomen ensimmäiset asuttajat saapuivat maahan jo ehkä 8600eaa paikkeilla. He elivät ensin hylkeen- ja peuran pyynillä ja myöhemmin hylkeen - ja hirven pyynillä. Varhaisimmat keräilijät / metsästäjät asukaat keräilivät myös marjoja ja sieniä. Tältä varhaiselta ajalata on löydetty ennen kaikkea kivityökaluja, kuten kirveitä, talttoja ja palonija. Ajanjaksolla myös orgaanisten aineiden, kuten puun, luun, sdarven ja nahkan käyttö on ollut yleistä, mutta näitä on löydetty harvoin.
Kivikauden aseet ja työkalut tehtiin kivestä. Kiveä muokatiin hakamalla sitä terävällä kivellä. Sitten valmistettava esine pistetiin suurta liteää kiveä vasten ja hiotiin sileäksi. Apuna käytetiin vettä ja hiekaa.
Kivikauden ihmiset pyrkivät asumaan järven rannoilla. He kliikuivat sen mukaan miten riistaa oli saatavilla. Kivikauden ihmiset asuvat kodissa. Kun syksy tuli ja metsästä loppui syötäväksi kelpaavat asiat, kota puratiin ja muutetiin jonnekin missä oli hyvät kala- ja metsästys paikat.
Kivikaudella käytetyistä vaateista ei olla varmoja tietoja, mutta pienet ihmisten muotoiset saviteokset kertovat sen verran, että kivikaudella käytetiin vaateita jotka oli tehty nahasta ja ommeltu luuneulalla.
Kivikauden ihmiset tunsivat tulen, ja se saatoi olla yksi heidän selviytimeensä. Tuli valaisi kodan ja sitä käytetiin myös ruuan lämmitämiseen.
Henkimaailman asiat olivat kivikauden ihmisille tärkeitä. He uskoivat tuonpuoleiseen ja panivat hautaan vainajalle kuluneita esineitä, kuten egyptiläiset. Jos lapsi kuoli, hänet haudatiin samalla tavalla kuten aikuiset ja he olivat tasaveroisia yhteisön jäsenijä. Kivikaudella kuollut perheen jäsen halutiin pitää lähellä eläviä omaisia. Kuollut haudatiin talon pihalle.
Meidän piti koulussa tehdä esitelmä kivikaudesta. Me teimme isolle paperille kuvan kivikaudesta. Siihen haetiin ulkoa esim kiviä, lehtiä, oksia ja kaikkea muuta luonnosta. Me teimme paperille kodan ja laavun näkösiä rakennuksia. Sitten me teimme sinne puita, joki, puukatoksen ja kiviä johon oli maalattu punasella maalilla kuvia.
Tässä on pari kuvaa jossa on meidän tekemiä töitä.
koulun Halloween.
Koulun Halloween
Meidän koululla 3.11.2016.jäejestetään halloween juhla. Juhlaa tulee juhlimaan oppilaiden perheet ja ystävät. Olemme valmisteleet juhlaa viikon. Me oppilaat olemme saaneet tehdä sinne koristeita esim kurpitsoja, kummituksia, lepakoita, hämähäkkejä ja muita halloweeniin liityvää. Me teimme sinne myös kauhuradan, noidanpadan, narut jossa voi keinua ja pikku lapsille temppuradan.. Halloween juhlaan saa pukeutua ja hienoin asu saa palkinnon. Olemme odotaneet halloween juhlaa jo kauan.![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUcFma4s_tMAu46cgCkd_wFyXcbHOgXbLCKn4E9m0Ok8FGLsOgoL1m0PF_EYlf2xWh3HRdw680go7aFU0D-SPruklBOyuEBc1r0w_rYzTVyQrm-Np5t45a4NmcmfQDsjhKmTDd2yIPwqo/s200/IMG_20161103_125346.jpg)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiugjjHUjJGyJ3rJuNu8BIKfL8Q69-IqhZJ6YE9eF3AK3tMcz7p3AXoY8Bftl5_UyKzbBiJAtaDMeq15gYv8ljtP27Pdgb0vxRBHGl38Oj373xfF19jWciwWAdDHC3PmtLJkkDDjCm5QfI/s200/IMG_20161103_125147.jpg)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9CdLhQSAFgzH7D2PhYNIonmz8gmWXTLhm0wDbz9-2U-Y5F-HBBXuFbTci24OgOS7Sva6VpR0RHCbSCqJWLVpA1YJk9X4D5gvqW7dFl4tdcu3arSiUJ4W_NaW4phHNxy9vL3ZKN2x-NHo/s200/IMG_20161103_125208.jpg)
tässä on kuva halloween salista
Halloween juhla oli meidän mielestä tosi hauska ja kiva idea
tempaus
Tempaus
Meidän koululla kävi yksi opiskelia aalto yliopistosta 1.11.2016. Se kävi piristämässä meidän koulupäivää. Aluksi me katsoimme opiskelioiden tekemän videon. Sen jälkeen hän kertoi meille logoista. Se kysyi meiltä erinlaisien logogjen nimiä ja meijän piti ryhmissä vastata logoihin liityviin kysymyksiin. Lopuksi saimme suunitella koulullemme oman logon. Mielestämme tempaus oli hauska ja mielenkiintoinen.Me saimme logojen piirtämiseen avuksi värikartan.
Tässä piirämme koulumme logoja..
torstai 27. lokakuuta 2016
syysloman historia
Syyslomaa käytettiin ennen perunannostoon
Aina 1960-luvun loppuun saakka suomalaislasten syyslukukauden katkaisi perunannostoloma. Vapaa otettiin käyttöön maaseutukunnissa yleisesti 1940-luvulla. Kaupunkikouluissakin perunannostoloma tunnettiin, ja vaikkei kaikilla omia viljelyksiä ollutkaan, monet perheet suuntasivat maaseudulle esimerkiksi sukulaisperheiden avuksi.
Nykyisenkaltainen
syyslomakäytäntö alkoi vuonna 1971, kun Suomen kouluissa siirryttiin
kuusipäiväisestä viisipäiväiseen työviikkoon. Samalla kesäloma lyheni
muutamalla viikolla alkamaan nykyiseen ajankohtaansa elokuussa.
Nykyisin koulujen syys- tai talvilomia ei ole määritetty lainsäädännössä, vaan periaatteessa
kunnat voivat päättää niiden pituuden ja ajankohdan itse.
Syyslomalaisten käsissä syntyy makeita herkkuja
Monet yhditykset tarjoavat tekemistä ja ajankulua lomaileville koululaisille. Vähässäkyrössä vetonaulana ovat toffeet.
20.10.2016 klo 13:43
Tänä syksynä varsinkin leipomis- ja
kokkikurssit ovat innostaneet lomailevia koululaisia. Esimerkiksi
Vähässäkyrössä ruuanlaittokurssit ovat jättäneet askartelukurssit
osallistujamääriltään varjoon.
Kyrönmaan
4H-yhdityksen toffee-kurssille osallistui torstaina reilu kymmenen
alakouluikäistä lasta. Kermat, voit, sokerit ja siirapit porisivat
kattiloissa. Että herkusta tulisi tarpeeksi makeaa, sekoitettiin
joukkoon vielä vaahtokarkkeja ja suklaatakin.
Kyrönmaan 4H-yhdistyksen kurssilla tehdään toffeeta. http://yle.fi/uutiset/3-9241985 Meidän syyslomamme Me kävimme syyslomalla mummulla ja papalla ja me kävimme myös kavereilla. Me olimme puolet syyslomasta vain kotona ja teimme kaikkea kivaa esim leivoimme, söimme herkkuja ja oltiin ulkona. Syysloma meni tosi nopeasti. Me nukuimme joka aamu myöhään ja valvoimme pitkään.
uutinen
Ruotsin prinsessa Christinalla syöpä
![Prinsessa Christina ja puoliso Tord Magnuson.](http://is.mediadelivery.io/img/{width}/dfcc8e1eca564fa79ecf9bd25fe12f94.jpg)
Julkaistu:
Hovi tiedottaa prinsessa Christinan sairastavan leukemiaa.
– Prinsessa on hyvin aktiivinen ja osallistuu tilaisuuksiin, jos hänen vointinsa sen sallii, Thorgren sanoo.
Hovi toivoo tiedotteessaan prinsessan yksityisyyttä kunnioitettavan kun hän aloittaa syöpähoidot.
http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/art-2000001929139.html
Meille annettiin tehtäväksi kopioida joku uutinen joka kiinnostaa meitä. Meitä kiinnosti se uutinen sen takia, koska hän on kiinnostava henkilö.
torstai 6. lokakuuta 2016
Our school
Our school
Hello! Our school is in the middle of Finland. In Keskipohjanmaa. In Toholampi. In Kleemola. Our school is called Kleemola school and it is over 90 years old. It´s yellow and small.
This is our classroom, In our classroom are third, fourth, fifth and sixth grades, and only one teacher!
We have also an other classroom. There is first and second grades. We have also one smaller classroom. There we play music and use computers. We have small kitchen.
Our school days starts at 8.25 and ends at 15.15 not every day. We study languages, maths, environment, arts, PE, RE and etc.
We use pencils, pens, rubbers, sharpeners, desks, computers, rulers, books, notebooks and many other things.
Outside of the school we have lovely forest with pines, birches, spruces, and lingonberries. There is also a big play ground and ice hockey ring.
Thanks for watching and welcome to Kleemola.
tämä viikko
Tämä viikko
Tällä viikolla on ollut kierrätys viikko. Olemme joka päivä tehty jotain kierrätykseen liittyviä projekteja pienissä ryhmissä.Maanantai: Maanantaina meidän piti tutkia jotain kierätykseen liityvää aihetta.
Tiistai: Tiistaina me kiersimme eri pisteitä niissä pienissä ryhmissä. Meidän piti tuoda kotoa kouluun jokin tavara joka on meidän mielestä turha.
Keskiviikko: Keskiviikkona meidän piti keksiä roskiin liittyvä runo.
"Roska-auto ajaa, ympäri maailman rajaa.
Sitten se hakee roskia, ja vie kaatopaikalle paljon moskia.
Banaanin kuoria ja omenan kantoja, kerää se ympäri rantoja.
Se kerää paljon säkkejä, ja homehtuneita näkkejä.
Ethän sä luontoon roskia heitä, tai luonto kärsii heitä.
Roska-auto on nopea, kuin tulielohopea.
Autoa ajaa Reiska, ja sen pikkuveli on Heiska.
Roska-auto on vihreä ja siinä on paljon hittejä.
Roska-autoon mahtuu paljon roskia, sekä myöskin moskia.
Ethän sä luontoon roskia heitä, tai luonto kärsii heitä.
Torstai: Torstaina meidän piti tehdä roskista joku taideteos. Meillä oli myös yökoulu jossa meidän piti vaihtaa joku tavara jota ei enää tarvi.
Perjantaina: Perjantaina me juteltiin mitä olimme oppineet tältä viikolta.
Koulun kohtalo vaakalaudalla
Koulun kohtalo
Koulumme on vaakalaudalla, koska täällä on vähän oppilaita joten se aiotaan lakkauttaa. Meidän mielestä kouluamme ei saa lakkauttaa, koska se on hyvä ja sitä ei kannata sulkea. ja siksi kirjoitamme 10 syytä miksi kouluamme ei saa lakkauttaa.- koulumme on yli 90-vuotta vanha, mutta on silti terve.
- koulullamme on hyvä henkilökunta.
- koulullamme on hyvät liikuntamahdolisuudet.
- koululla kaikilla on kavereita.
- koululla on tunnearvoa.
- kiusaamiseen puututaan nopeasti.
- saat nopeasti apua tunnilla.
- jos koulu lakkautettaisiin, monelta pitentysi koulumatka.
- hyvä mahdollisuus mennä luokkaretkelle.
- koulualueella on hyvä leikkialue ja kaukalo.
Tämä oli meidän mielipiteemme, miksi kouluamme ei kannata lakkauttaa.
maanantai 19. syyskuuta 2016
kalapäivä
kalapäivä
Heippa kaikki. Me menimme koulusta läheiselle joelle. Siellä 4-6 luokka järjesti erinlaisisa rasteja pienissä ryhmissä. Rasteja oli esim kalaruuan valmistusta, onkimista, kalanäyttely, ja kalanperkaamista. Isoin kala mitä saimme oli 3,6kg hauki. Kalan sai yksi 5 luokkalainen poika.maanantai 12. syyskuuta 2016
kuvistunti
kuvistunti
Hei! Me teimme kuvistunnilla vesivärityön sienistä ja vahaväreillä vedenalaisesta maailmasta. Mollemmat työt liityvät meidän ympäristöopin tuntiin. Sieni työssä me tehtiin ensiksi reunat vesivärillä ja sitten otimme pelkästään pensseliin vettä ja aloimme sivelemään reunoilta väriä keskelle. Vahaväri työssä teimme ensisksi kalat vahaväreillä ja sitten taustan vesiväreillä.Moi
Tässä maalaamme sienityötä. Ja tässä teemme vedenalaista
Sen nimi on Sieniä sateella. maailmaa.
moi!
Metsäpäivä
Hei kaikki! Tänään on 12.9 ja kerromme meidän metsäpäivästä. Siellä oli erinlaisia rasteja joita kiersimme ryhmissä. Esim. paistoimme makkaroita ja lättyjä, istutimme mäntyjä, tunnistimme kasveja ja ammuimme ilmakiväärillä.Tässä on kuva missä paistamme lättyjä ja makkaroita.
torstai 1. syyskuuta 2016
hei!
Hei kaikki!
Tämä on meidän koulutehtävämme. Eli joudumme kirjoittamaan tylsää blogia.
Meillä oli tänään meillä oli todella pitkä koulupäivä, alkoi 9.10-15.15
-kuu & aurinko♥
Tämä on meidän koulutehtävämme. Eli joudumme kirjoittamaan tylsää blogia.
Meillä oli tänään meillä oli todella pitkä koulupäivä, alkoi 9.10-15.15
-kuu & aurinko♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)